Knitting Daily julkaisi IK:n Readers' Choice Award -voittajat ja pitihän minun neulaista heti Sulo Vilenmäisesti ilmaisen ohjeen houkuttelemana toinen Evelyn A. Clark -ihanuus heti Shettiksen perään, nimittäin pdf-paketin Swallowtail Shawl.

Lankana käytin turkoosin väristä Ciao Truntea, joka ei täysin päässyt oikeuksiinsa huivia kuvatessani, mutta photoshoppasin värin edes hiukan alkuperäistä muistuttavaksi. Puikkona oli kolmoslempparini, pitkä 4,5 mm bambupyörö. Erityiskiitos huivin valmistumisesta kuuluu Fiinaneuleen myyjälle, joka metsästi minulle kolmannen kerän lankaa. Ensimmäisellä käynnillä ostin hyllyn tyhjäksi hamuamalla kaksi kerää, jotka neulottuani kerroksia puuttui tasan 7. Toisella käväisyllä myyjä soitteli läpi muita helsinkiläisiä liikkeitä löytääkseen oikeaa väriä (ja siinä sivussa myi minulle 9 kerää luomupuuvillaa, kuvia tulee jos saan siitä joskus jotain aikaiseksi, nyt olen vasta noin ensimmäisen kyynerpään kohdalla) ja lopulta viikon hiljaisuuden jälkeen hän soitti saaneensa lankaa. Todella ystävällistä ja nopeaa palvelua! En edes päässyt paikalle kiittämään, kun mies joutui käymään kerän noutamassa, koska töissä oli erityisen hullu viikko menossa. Tässä vielä vilaus ihanuudesta:

Sain vihdoin käsiini Wrap Stylen ja Evelyn A. Clarken nerokkaan Shetland Triangle -mallin. 4,5 mm puikoilla syntyi kolmesta Drops Alpaca kerästä tällainen ihanuus:

Aion antaa tämän lahjaksi siskolle, itselleni kun tuo väri ei ole mieluinen, vaikka pelittää hyvin vaaleanpunaisen paitani kanssa.

Voin luvata jo etukäteen, että näitä on tulossa lisää heti kun joku vain kaipaa kaulanlämmikettä. Koska minulla ei ole tästä mitään sellaista sanottavaa, jota ei jossakin blogissa olisi jo julkaistu, tässä vielä vähän lisää kuvatusta:

Long time no see. Työpaikka on viimekirjoittaman jälkeen vaihtunut ja blogaaminen jäänyt muutoksen jalkoihin. Neulomista ja ompelemista en ole unhoittanut, joten nyt alkaa ryöpytä, kun lokaamisinspis on jälleen iskenyt. Aloitan epäkronologisesti tämän päivän tuotoksesta, jota ajattelin pidellä sorvin ääressä ja ehkä jopa vapaalla.

Teín samalla kaavalla kuin harmaan silkkimekon, mutta tässä sametissa on joustoa, joten tulos on hieman erilainen. Lantiolla on liian vähän tilaa, joten sain kuvaankin nätit rypyt aikaiseksi kumartumalla laittamaan remmikengät jalkaan. Tässä vielä kurkistus toiselta suunnalta:

Vetoketjun jätin tahallani näkyviin, en jaksanut arkimekon kanssa kikkailla. Pääntiellä sain molemmat puolet tasan heti toisella yrittämällä ja takahalkio meni jo lähes ammattimaisesti ekalla oikein. Koska vyötäröni on kapea ja ahterini sitäkin runsaampi, olisin voinut ottaa vielä enemmän vyötäisiltä sisään, mutta kelpaa tuo kai näinkin. Jos lantiolle olisi jättänyt vielä enemmän tilaa (ei onnistu enää, sillä kaikki varat on käytetty), hame ei nousisi kävellessä (ei vuorta). Nyt pientä nykimistä on havaittavissa. Pitänee siis etsiä jostakin vieläkin istuvampi mekkomalli tulevaa tehtailua varten.

Jätän muiden töiden esittelyn myöhemmälle, ainakin huiveja on valmistunut kuin liukuhihnalta...

Häähössötys valtaa mielen, sillä huomenna pääsen todistamaan, kun eräs nuori pari saa toisensa. Mekkoa on luonnollisesti väännetty jo kuukausia, marraskuisesta Stokkan silkkialesta lähtien. Olen entisenä kangaskaupan myyjänä oppinut, että kangas loppuu AINA kun sitä ostaa liian vähän, joten hankin materiaalia kunnolla. (Tai sitten on kyse Sulo Vilen -ilmiöstä, mutta kuka voi tietää?) Sain ylimääräisestä pätkästä laukun ja vielä jäi pieni pala tulevaisuutta varten "tukkuuni" säilöön.

Mekko kaipaa vielä hieman silitysraudan hellää lämpöä ja minä päättäväisyyttä, että tietäisin mitkä kengät laitan jalkaan ja kumman huivin otan harteilleni. Alla vasemmalla on pitkään langan päättelyjä vaille valmiina kaapissa marinoitunut ensimmäinen Victorian Lace Today -huivini ja oikealla pilkahdus sen kovasta kilpailijasta, thaimaalaisesta liilasta silkkihuivista.

Liila huivi on tuliainen eksän äidin ja pikkuveljen reissulta, joten tilanteen romanttisen luonteen huomioon ottaen sen käyttäminen ei oikein sopisi hengeltään huomiseen päivään. Tämä toinen tapaus sitten...

Leaf and trellis patterned shawl
Malli: Jane Sowerby, Victorian Lace Today
Mallin muutokset: reunus vaihdettu Mrs. Hope's Vandyke Edging:iin
Lanka: kaksinkertainen Grignasco Merinosilk, kulutus hämärän peitossa
Puikot: 4,5 mm pyörö (ja hartiat kiittävät)

Aloitin huivin neulomisen marraskuun lopulla, ja se edistyi mukavasti. Olin ostanut yhden vyyhdin lankaa, mutta aloin heti alussa epäillä, ettei se riittäisi. Käväisin nopeasti ostamassa toisen, mutta en saanut enää samaa värjäyserää. Siispä päätin käyttää ensimmäisen vyyhden huivin keskiosaan ja tehdä reunuksen toiselta vyyhdiltä. Kävi kuitenkin niin, että neulominen oli liian mukavaa ja lankaakin riitti, joten huivista tuli SUURI. Päätin vaihtaa reunuksen kapeampaan, jottei työ enää paisuisi liikaa, sillä se on SUURI.

Nyt en tarkoita mitään onpas se iso, huhhuh en jaksa neuloa puoltatoista metriä (sitäkin on käynyt), vaan sitä, että huivi ei ensinnäkään mahtunut pienessä kaupunkikodissani mihinkään pingottumaan ja vanhempienikin asunnossa se valtasi siskoni pedin kokonaan. Siis kokonaan 80 sentin leveydeltä ja 2 metrin pituudelta ja reunoissa mentiin osin myös yli.

Olin siis neulonut jättiläisen, joka on minua neljänneksen pidempi ja leveydeltäänkin yltää harteille laitettuna kevyesti vyötärölle! Tämä vuoksi pingotus ei ollut kovin onnistunut, sillä reunus käpristyi patjan reunoilla.

Kun sovitin huomiselle varattua juhla-asua ja kiedoin huivin harteilleni, edestä näkyi lyhyttä kotelomekkoa vain pienen kolmion verran. Jos yrittäisin syödä huivi ylläni, sen reunat imisivät enemmän kastiketta kuin päätyisi suuhuni ja hääpari saisi vuosiksi onnea, kun huitoisin sarjana laseja sirpaleiksi lattialle. Joten to wear or not to wear, on nyt mun question. Kauniita (??? ehkä jos ottaisin miehestä?) kuvia luvassa myöhemmin.

Elämääni voisi lätkäistä kylkeen lapun, jossa lukee under construction tai suomalaisittain vaiheessa. Samaa huutavat myös neuleet. Vai mitä tämä lapanen muuta voisi kertoa?

Ei todellakaan valmistumassa. Mitä ihmettä ajattelin peukaloaukkoa tehdessäni? No, mielenrauha on palautettu ja lapanen keritty kiireesti takaisin kerälle. Parempi onni seuraavalla kerralla.

Olen lukenut monien muiden blogeja ja keksin vihdoin, mitä näistä joulumarkkinoilta hamstratuista ihanista lampaanvärisistä langoista tulee. (Huomaa myös pikapikaa viikonloppuna väsätty rannekoru ja lauantaimekon viimeistelyyn tarvitut nuppineulat ja lankakerä.)

Koska en vieläkään ole saanut pääteltyä lankoja muuten valmiina kaapissa odottavasta edellisestä huivistani, päätin aloittaa uuden.

Neulon 3 mm:n puikoilla yksinkertaista Grignascon Merinosilkkiä, huivista tulee unelman keveä. Koska mallissa on kavennuksia ja langankiertoja myös nurjalla, kerrokset etenevät  h i t a a a s t i  ja huivi ei saa lisää mittaa hetkessä eikä kahdessa.

Nyt pitäisi enää tietää tuleeko hiljaa hyvää ja lupaako tällainen ainainen aloittaminen mitään, vai jääkö loppupeleissä matti käteen ja vaiheessa-kyltti koristamaan kuvetta ja neuleita.